Tekijänoikeuksille ei ole modernissa tietoyhteiskunnassa sijaa. Jos kulttuuria halutaan tukea valtion toimesta, asia hoidettakoon suoralla rahoituksella–ei ylläpitämällä niin yhteiskunnallisilta kuin taloudellisilta oheishaitoiltaan merkittävää yksinoikeusjärjestelmää. Loppu jääköön vapaiden markkinoiden huoleksi.

Järjestelmää tuskin saadaan poistettua kertarysäyksellä–eikä se olisi ilman (lyhyttä) siirtymäaikaa edes hyvä idea. Lyhyellä tähtäimellä oleellisinta on minimoida tavallisten ihmisten jahtaus ja ristiinnaulitseminen. Parhaiten tämä kävisi laillistamalla yksityinen kopiointi, mutta pienemmilläkin toimilla päästäisiin pitkälle. Esimerkiksi parempi tietosuoja, vahvistettu todistustaakka ja "hyvitysten" rajoittaminen vähentäisivät kaikki mediateollisuuden kiristysbisnestä. Pienempiä askeleita voisi ottaa helpommin myös kansallisesti ilman suuria EU-tason muutoksia.